perjantai 13. helmikuuta 2015

Kamppailua

Ei uskoisi kuinka paljon niillä ruokailurytmeillä on merkitystä. Tänään aamupala, välipala ja päivällinen meni ihan suunnitellusti, mutta ateria 2 venähti ihan liian myöhäiseen ja heti perään vedin iltapalan. Eilenkin oli aikataulut liian iltapainotteiset. Tänään on useaan kertaan tehnyt mieli syödä kaikkea. Vain vaivoin olen saanut pidettyä itseni kurissa.

Olotilaa ei ole helpottanut tytön sunnuntain synttäreitä varten leipominen. Tyttö leipoi itse eilen mango"juusto"kakun kokeiluversion. Juuston tilalla siis tässä kakussa on piimää. Ei ehkä ihan kaikista raskain kakku, muttei minulle sopiva kuitenkaan. Eilen kiusaus ei vielä ollut suuri, mutta tänään kun sitä on katsellut tuolla jääkaapissa ja välillä tyttöjen lautasella, niin... Tänään tyttö teki myös vadelmamuffineja. Tuonne ne vaan muovipussiin menivät kaikki, enkä muruakaan maistanut.

Olisi niin tehnyt mieli antaa itselleni lupa herkutella jo tänään, tai edes jo huomenna. Loppuun asti tämä on kuitenkin kunnialla vedettävä. Ihanaa kun tyttäretkin kannustivat, että nyt et kyllä luovuta kun on niin hienosti mennyt, eikä jäljellä ole enää kun 1-2 päivää.

Sinnitellyt olen ja toivon vielä huomisenkin kestäväni. Niin ne fiilikset vaihtelee lyhyenkin aikavälin sisällä, kun juuri muutama päivä sitten tuntui, että ei tee tiukkaa ollenkaan. Voihan toki olla, että menkkojenkin alkaminen on vaikuttanut asiaan, silloin yleensä herkututtaa vähän enemmän. Painokaan ei ole moneen päivään muuttunut miksikään. Olenhan toki jo SD:n tavoitteessa, jonka toivoin saavuttavani jos hyvin käy, eli tuo 5 kg on jo pois. Elättelin kuitenkin jo sen saavuttaessani pientä toivetta, että josko ihan kuuden kilon pudotukseen yltäisin. No huominen vielä taisteltava, sunnuntaina sen sitten näkee :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti