torstai 5. helmikuuta 2015

Torstai on toivoa täynnä

Tänään onkin ollut parempi mieli. Vaakakin suostui antamaan jo aika mukavastikin pienempää lukemaa :) Puuroa en ole aamuihin vielä ottanut mukaan, kun halusin ensin katsoa, että jumittaako oikeasti.

Nälkä on vaivannut tänäänkin. Aamupalaa vetelin esikon hammaslääkärin vastaanotolla, josta vein Esikon soittopaikalleen ja ilman eväitä lähdin siitä asioille. Oli vähällä etten kirmannut jo Mäkkäriinkin. Olin nimittäin maali- ja tapettikaupoilla niin pitkään, että olisi jo pitänyt lounasta syödä. Mietin mitä söisin matkalla remonttityömaalle ja että pystyisinkö Mäkkärissä ottamaan vain salaatin. Onnekseni minun oli pakko käydä kotona, koska esikko oli unohtanut avaimensa. Näin sain kotona syötyä oikeaoppisesti ja tehtyä myös eväät mukaan. Päivän ruokailut sujuivatkin sitten mallikkaasti.

Remppatyömaalla siivottiin, mietittiin tapetteja ja maaleja. Kotiin päästessä taas ihan rätti.
Öitä <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti